24. maalis, 2015

Onkireissu pohjosiin

Kiva oli onkireissu. Onkireissu tarkoittaa sitä, että ongitaan varsin tiivistin ja useampana päivänä. Onkireissu tarkoittaa usein myös kavereita. Kun lähdetään pohjosiin onkireissulle niin silloin siihen tulee ihan uusi ulottuvuus. Oma ja kaverieden mielin on avoin, utelias ja vastaanottavainen kuin keväisellä kuukkelilla. Meillä oli hyvä reissu. Poikani oli mukana ja sai recordi ahvnensa tasurilla. 830g oli isomuksella painoa. Taisipa saada pilkkikärpäsen pureman, sellaiset oli elkeet. Vaimo sai isoja aapoja hänkin. Sai myös reissun ainoan taimenen, 1.8kg morrilla. Tätä edelsi opettelu moottorikelkalla ajamiseen ja oman onkipaikan haku kirkkaasta laikusta erillään muista. Sieltä se otti heti ensi reijästä. Liekö tiennyt että siinä se on?Kaverini nappasi viimeisenä päivänä samalta reijältä 10 ahventa jotka painoivat 5600g. Lopetti onkimisen siihen. Kalamiehen teko, on se saanut kaloja ennenkin. Tavattiin me Lapinmieskin, joka tuli järvelle meitä tervehtimään.Tulet teki ja kutsui kahville.Ei ollut iso olemus, mutta rinnasta hehkui ymmärrys tätä kaikkea kohtaan ja silmissä oli rauha.Itse sain onkia ihan levosta käsin. Etsin uusia kalapaikkoja uusilta järviltä, niinkuin minusta mukava on. Sain opetella olemaan käskyttämättä, neuvomaan ja neuvottelemaan. Eipä tuokaan ihan uutta ollut. Kiitos kalakaverille reissusta. Kiitos kämppäisännälle mukavista jutuista ja saunan löylyistä. Kiitos Taivaan isälle kalakeleistä. Kyllä jäi sellaine olo, että ensi keväänä taas.